Läpi näkyy
Kokeilin tehdä ensimmäiset läpinäkyvät kortit:

Tässä ensimmäisessä on kalvokorttipohjalla kuviopaperista neliö ja sen päällä kuvioleikkurilla leikattu daisyjä (tässä on käytetty isoimmat daisyt). Painelin niitä ensin pyöreäpäisellä kynällä hiirimaton päällä ja taivuttelin vähän terälehtiä, ettei ne ole niin littania. Ne on kiinnitetty silikonigeelillä niin, että ne on vähän koholla. Kukkien keskelle on liimattu vielä timantit. Kortin sisäpuolella on samaista kuviopaperia vähän pienempi neliö, johon voi kirjoittaa tervehdyksen.

Tässä toisessa on kuviopaperista liimattu suorakaiteita, päällimmäisestä on pyöristetty oikean reunan kulmat ensin. Pienelle suikaleelle samaista paperia on leimattu mustalla onnea (FS024). Se on kiinnitetty kohotarroilla. Kortin sisäpuolella on taas kirjoittamista varten vähän etupuolen paperinpalaa pienempi palanen samaa keltaista paperia ja sen reunassa on daisyleikkurin pienimpiä daisyjä, jotka näkyy sitten kortin etupuolellekin.
Heavy metal
Katkaisuhoito, vieroitus eikä vertaistuki auta. Olen edelleen pahasti koukussa. Kokeilin vaihteeksi vähän erilaista alkoholijuttua, lisättynä vähän heavy metallia! Tähän tarvitaan reissu rautakauppaan ja sieltä rulla alumiiniteippiä. Sitä käytetään kai putkien saumaamiseen ja iso rulla kyllä maksaa aika paljon mutta se on ehdottomasti hintaista arvoista!

Tuo paneeli keskellä on tehty sillä alumiiniteipillä. Se käy näin: Leikataan halutun kokoinen pala tavallista kartonkia – värillä ei ole väliä. Alumiiniteippi on 5 cm leveää, joten pidin huolen siitä, että kartonki on sitä kapeampi, jotta reunat saa vielä käännettyä kartongin toiselle puolelle. Sitten leikataan kuvioleikkurilla tai käsin kuvioita. Leikkasin nämä lumihiutaleet kuvioleikkurilla. Kuvio tai kuviot liimataan kartongille ja sitten pitkä alumiiniteippiä siihen päälle. Reunat käännetään toiselle puolelle. Alumiiniteippi painetaan kunnolla kiinni kartonkiin niin, että kuvioleikkurikuviot näkyvät kunnolla. Tela on tässä hyvä apu ja lopuksi voi vielä käyttää sormia apuna niin, että teippi tarttuu kartonkiin kunnolla myös ihan kuvioiden reunoista.
Paneelin voi jättää sellaiseksikin, hopeiseksi, tai sen voi värittää alkoholimusteilla. Koska olen niin koukussa, päätin käyttää alkoholimusteita.
Tässä käytettyjä värejä on denim, stonewashed ja helmiäinen metallic mixative. Olen huomannut, että itseäni eniten miellyttävän värin saan niin, että ensinnäkin pursotan väriä huopapalalle vain yhteen kohtaan, tosin useampaa väriä voi olla kerralla mutta jokaista väriä siis vain yhteen kohtaan eikä pisteitä sinne tänne. Sitten töpöttelen sillä nopein liikkein alumiiniteipille. Se saattaa olla sellaisenaan hyvä, mutta jos ei, niin sitten toinen kierros. Väriä voi tässä vaiheessa lisätä, joko kaikkia lisää tai vain jotain. Itse lisäsin nyt helmiäisväriä ja sekoitusliuosta. Tuo helmiäinen on aivan loistavaa! Siitä ei (ainakaan tähän väriyhdistelmään) tullut pahemmin mitään väriä vaan siitä jää sellainen helmiäispinta (siitä ilmeisesti sen nimi!!) joka välkehtii mukava valossa ja se antaa mukavan liikkuvan pinnan. Samaten noista kaikista väreistä saa mielestäni enemmän liikkuvuutta ja syvyyttä väreihin kun niitä laittaa kerroksittain. Ja värejä voi siis lisätä niin kauan kun ne on hyvät tai lopettaa heti alkuunsa, jos ne sattuu menemään hyvin. Eikä ole mikään este lisätä vielä jotain viikkoja myöhemmin.
Korttipohja on sitten leimattu kiekurataustalla (FS630) ja VersaMarkilla. Alumiinipaneeli on kiinnitetty korttipohjalle. Suikale valkoista kartonkia on ensin kevyesti töpötelty sienellä ja korttipohjan värisellä musteella ja sitten ‘Merry Christmas’ (FS282) leimattu sillä samalla musteella. Tämä suikale on kiinnitetty vähän vinoon alumiinipaneelin päälle tähtihaaraniiteillä (BD05).

Kaikki ei tykkää mustista korteista mutta minä olen niihin suorastaan villinä
Mustahan vaatteissakin sopii juhlaan kuin juhlaan – miksei siis korteissa.
Tässä on samanlainen lumihiutalepaneeli alumiiniteipistä, mutta paneeli on leveämpi, joten keskellä on teipistä sauma, joka vähän näkyy (mutta tämä on käsin tehty kortti, joten siinä saakin näkyä kädenjälki!). Lumihiutale on myöskin isompi. Tässä on muuten samat värit kuin yllä mutta päätin lisätä vähän butterscotchia. Se näyttää ihan samalta kuin tuo yläkuvankin paneeli mutta toisessa valossa se on ihan vihreä! Se ero tässä on yläkuvan paneeliin, että hankasin vähän mustetta lumihiutaleeseen ja sitten pyyhin sen pois talouspaperilla, jolloin myös alkoholimuste irtoaa ja tähti jää hopeiseksi. Tähän sopivassa musteessa pitää lukea ‘permanent’. Itse käytin Memories-merkkistä, toinen hyvä on Rangerin Archival. Alkoholimuste lähtee pois sieltä missä mustetta on ja mitä pyyhitään paperilla, joten kannattaa olla varovainen, ettei mustetta päädy sinne minne sitä ei halua. Mustetyynyn kulmalla sai aika näppärästi mustetta sinne minne piti.
Korttipohjalla oleva hopeapaperi on leimattu kauttaaltaan täyteen lumihiutaleita (FS522) VersaMarkilla. Käytin lumihiutalesetin keskimmäistä hiutaletta. Lumihiutaleet on sitten embossattu värittömällä kohojauheella (EP020). Alumiinipaneeli on sitten kiinnitetty puoliksi hopeisen lumihiutalepaperin päälle. Happy Xmas -pallo (FS623) on leimattu mustalle kartongille VersaMarkilla ja embossattu sitten hopealla ja leikattu irti niin, että jää vähän reunoja. Pallo on kiinnitetty alakulmaan kohotarralla.

Tämä on 60-vuotiskortti miehelle! Alumiinipaneeliin on nyt liimattu numero 60. Väreinä tässä on rust ja pitch black sekä vähän terra cottaa. Kuulostaa ehkä vähän tympeältä mutta musta alkoholiväri on mitä parhain! Sitä ei tarvita kuin ihan vähän mutta se tuo kummasti potkua. Musta on ehdottomasti uusi lempivärini alkoholimusteissa! Numeroihin on laitettu Memories-mustetta pumpulipuikolla ja pyyhitty sitten talouspaperilla. Ajattelin mennä varman päälle enkä laittanut mustetta suoraan tyynystä koska numerot ovat sen verran kapeita. Onnea-paneeli alareunassa on tehty samoilla väreillä kuin 60-paneelikin mutta siinä ei ole mitään kuvioita teipin alla. ‘Onnea’ (FS027) on leimattu VersaMarkilla ja embossattu hopeisella kohojauheella mustalle paperille, leikattu irti ja liimattu alkoholipaneelin päälle. Kortin alareunassa on pala kuviopaperia Formal Affair -lehtiöstä ja onnea-paneeli on kiinnitetty kaksipuoleisella teipillä sen päälle. Ylälaidassa on pätkä nauhaa, johon pujotin juomatölkin renkaan, jonka onnistuin vielä noiden paneelien värittämisestä jäädyllä huopapalalla värittää saman väriseksi. 60-paneeli on kiinnitetty nauhan päälle kohotarroilla.
Tämän kortin voisi muuntaa helposti vaikka isänpäiväkortiksi. 60 sijasta siinä voisi olla jokin isukille sopiva kuva tai vaikka nimikirjain. Värejä, jos musta ei niin kiinnosta, voisi olla jokin muu miehinen tai isän lempiväri.

Ja vielä yksi. Tässä ei alumiiniteipin alle ole laitettu mitään kuvioita vaan teippi pelkästään. Tässä on käytetty wild plumia ja vähän denimiä ja lopuksi tipautin pari tippaa vielä wild plumia. Tummalle korttipohjalle, joka on A5 taitettuna pitkittäin, töpöttelin sabluunan kanssa kuvioita Brilliancen Platinum Planetilla (BIP92). Alumiinipaneeli on kiinnitetty siihen päälle. Hakkasin käyttämättömän pullonkorkin litteäksi kumivasaralla ja maalasin sen hopeiseksi maalitussilla. Pursotin korkin täyteen Glossy Accentsiä ja laitoin keskelle väreihin sopivan sydämen, joka löytyi kätsöistäni. Annoin kuivua aamuun ja kiinnitin pullonkorkin sitten kaksipuoleisella teipillä. Nyt kun katsen tuota korttia, siihen voisi vielä lisätä hopeiset haaraniitit tuon paneelin kolmeen kulmaan.
Tästä saa helposti myös naamioitua isänpäiväkortin. Värejä taas voi muuttaa paremmin sopiviksi ja pullonkorkkiin voisi tipautella pieniä nauloja, ruuveja ja muttereita. Sopii varsinkin jos isukki sattuu olemaan nikkaroija-tyyppiä.
Hymyä huuleen!
Vapun kunniaksi (tai no jos rehellisiä ollaan, niin olisin kyllä tehnyt nämä oli päivä tai juhla mikä hyvänsä!) pari hymykorttia. Jälleen kerran tosi simppeliä ja nopeaa.

Korttipohjalle on kiinnitetty ensin kuviopaperia ja oikeaan reunaan ’smile!’ tarroilla. Hymynaama on leikattu kuvioleikkurilla (1811SMI) punaiselle neliölle kartongille, jonka kulmat on pyöristetty ja joka on sitten liimattu valkoiselle vähän isommalle kartongille. Reunat on vielä väritetty punaiseksi punaisella tussilla ja yläkulmaan on tehty reikä, johon on solmittu punavalkoruudullista (N7107R) nauhaa. Hymynaama on sitten kiinnitetty korttipohjaan kohotarroilla.

Tässä versiossa hymynaama on leikattu keltaisesta kartongista ja kiinnitetty kartonkisen kehyksen taakse. Sen taakse on vielä kiinnitetty pala mustaa kartonkia. Tämä on kiinnitetty eyeletilla keltaisen korttipohjan oikeaan ylälaitaan. Vasempaan reunaan on kiinnitetty mustalle paperille kiinnitetty punainen paperinpala. Aakkosleimasimilla (FS002) on leimattu sanat ’happy’ ja ‘days’ keltaiselle kartongille, jotka on sitten kiinnitetty mustalle paperille ja kiinnitetty lopulta korttipohjalle, vasempaan alalaitaan. Joten, eipä muuta kun Happy Days!
Läträystä
Hei! Nimeni on Sari ja olen alkoholisti. Pääsiäisen pyhätkin on mennyt perisuomalaiseen tapaan alkoholilla läträtessä.
Alkoholimusteet toimii oikeastaan millä vain ei-huokoisella pinnalla. Jos alkoholin himo yllättää eikä satu kotona olemaan kiiltäväpintaista paperia, tee sitä itse.

Sininen on tehty mattapintaiselle kartongille, jolle on ensin sivellelty hopeista akryylimaalia. Maali oli joskus ikuisuus sitten Tiimarista ostettua halpaa akryylimaalia. Sitä vaan pensselillä koko pinta täyteen. Kuivuu nopeasti.
Oranssi taas on tehty samaiselle mattapintaiselle kartongille, mutta akryylimaalin sijasta käytin tavallista paperiliimaa. Sellaista mikä kuivuu kirkkaaksi. Sitä taas tasaisesti koko pinnalla. Tämäkin kuivuu suhteellisen nopeasti.
Ja kun maalatut pinnan on kuivia, voi alkaa alkoholilla läträily. Kartonki toimii nyt kuten kiiltäväpintainen kartonki eikä alkoholi humahda kartongin sisuksiin kuten se mattakartongilla tekisi. Tuo sininen on oikeasti todella hieno. Hopeinen maali kuultaa sieltä läpi ja tekee koko hommasti hienosti metallisen hohtavan.
No, näistä oli sitten tehtävä korttejakin ja koska minusta nuo alkoholitaustat on niin ihania, ei niitä parane kovin täyteen täyttää.

Oranssi alkoholitausta sain oranssi-keltaisen kukan. Kukka on tehty hyrrä-leikkurilla (WC830-32) ja päällä on vielä pikkukukka (WC815-03) ja haaraniitti pitää ne yhdessä. Varsi ja lehdet on vihreästä nauhasta. Kulmissa on valokuvakulmatarrat (AC624) .

Sinisestä alkoholitaustasta tuli kaksi korttia. Ensimmäiseen tuli myös kukka hyrrä-leikkurista, mutta käänsin toisen hyrrän ylösalaisin. Kukkahaaraniitti pitää palaset yhdessä. Hopeiset ääriviivatarrat kulmiin ja saumakohtaan ja alas vielä ‘thanks’.

Ja toisesta sinisestä tuli näin yksinkertainen. Alkoholitausta on liimattu mustalle paperille ja sinne tänne on liimattu ‘haaraniittejä’ ääriviivatarroista ja onnea irtokirjaimista. Hyrrä on tällä kertaa kutistunut. Se on tehty valkoisesta kutistemuovista (PS8CW) (hyvin leikkasi tuo leikkuri kutistemuoviakin. Yleensä mitä mutkikkaampi kuva leikkurissa on, sitä ohuempaa sillä voi leikata ja kuvittelin, että tämä ei toimisi, mutta hurraa, toimi!). Kutistettu kuvio on väritetty sormin hopeisella rub-ons -värillä (RUB4) ja väri on kiinnitetty hiuslakalla. Hyrrän päälle on vielä liimattu pieni sinertävä timantti.
Huvi ei loppunut vielä tähän. Alkoholitaustaa leikatessa oikean kokoiseksi, siitä jää ohuita suikaleita eikähän niitä nyt sentään roskiin voi heittää, ei ei. Niistä voi tehdä mosaiikkia.

Leveästä kaksipuoleisesta teipistä leikataan sopivan kokoinen pala ja asetetaan se pöydälle liimapuoli ylöspäin. Sitten vaan suikaleita liimailemaan. Muulla ei ole väliä, kunhan suikaleet on kaikki suorareunaisia sillä ne pitää saada toisiinsa kiinni. Saksilla leikattu mutkitteleva reuna ei ole hyvä. Oman mielen mukaan suikaleet asetetaan teipille ja työn edetessä voi pidempiä yliroikkuvia pätkiä leikata irti jotta saa lisää liimattavaa. Tässä versiossa laitoin pari pätkää kullanväristä narua sekaan. Lopuksi reunat tasataan ja teipin suojapaperi poistetaan ja mosaiikki liimataan kiinni joko suoraan korttipohjalle tai kuten tässä, mustalle paperille, joka sitten liimataan korttipohjalle. Lisäksi tässä on koristeen vain metallinen sydän ja kultainen ääriviivatarra.

Tämä versio on tehty samoin mutta valmiin mosaiikin, joka on ensin liimattu mustalle paperille, reunoille on laitettu Glossy Accents -liuosta ja ripoteltu mikrohelmiä päälle. Sen kuivuttua kulmiin on laitettu valokuvakulmatarrat ja muutamia pieniä neliöitä sinne tänne. Kortin yläreunassa olevaan taitteeseen on laitettu kaksi eyelettia ja nauha niistä läpi. Etukanteen on tehty vielä uusi taite kaksi senttiä vanhasta taitteesta. Se näyttää ikäänkuin albumin selkämykseltä.
Tämä samainen mosaiikkitekniikka toimii tietysti mistä vain suikaleista. Tai voi ne suikaleet olla vaikka neliöitä. Erilaiset mustekokeilut voi suikaloida tai jos käyttää alustana paperia joka suttaantuu erivärisistä musteista tai muista väreistä, voi siitä saada jänniä värejä mosaiikkiin. Usein kun leikkelen valokuvia albumeita varten, niistä jää valkoisia reunoja, jotka lentää tietty roskiin. Paitsi että nykyään ne lentää sieltä roskista takaisin pöydälle. Kun valokuvareunojen suikaleita on tarpeeksi, ladon ne vierekkäin pöydälle ja sutaisen päälle alkoholimustetta ja hei presto, taas on millä tehdä mosaiikkia.
Tässä vielä pari roippeista tullutta kirjanmerkkiä.

Oranssissa olevassa hyrrä-leikkurikukassa olevat ääriviivatarrat on muuten niitä jäljelle jääviä roippeita yllä olevasta sinisen kortin kulmatarroista. Nuo kummallisen muotoiset roippeet ei yleensä kelpaa minnekään mutta nämäpä sopi tähän mainiosti.
Aurinkoa
En ole hulluna keltaiseen mutta näin aurinkoisina päivinä on kiva tehdä Distress Inkin Mustard Seed -musteella kortteja. Se on niin mehukkaan keltainen, että siitä on ihan pakko tykätä.

Tausta on jälleen kerran tehty siten, että piirtoheitinkalvolle on tuputettu Mustard Seed -leimasintyynystä väriä ja sumutettu vettä päälle sumuttimella niin, että väri leviää. Kiiltäväpintainen paperi on sitten painettu värin päälle, oikea puoli väriin päin. Tämän voi tehdä niin monta kertaa, että lopputulos miellyttää.
Värjätty paperi on sitten leikattu neliöksi ja liimattu mustalle paperille, niin että reunoille jää parin millin reunat joka sivulle. Tämä on liimattu oliivinvihreälle korttipohjalle. Oikeaan alalaitaan on liimattu mustalle paperille liimattu valkoinen neliö. Kahdesta erivärisestä vihreästä kartongista on leikattu kaksi lehteä ja ne on liimattu valkoiselle neliölle, retro-kukka on leikattu keltaisesta kartongista ja sen keskelle on liimattu vielä valkoisesta kartongista ympyrä. Kukka on kiinnitetty neliön keskelle kohotarroilla, milläs muulla? Nopeaa ja ah, niin keltaista.