Merkillisiä merkkejä
Hommasin jokin aika sitten läpinäkyvää vesiletkua, lähinnä kassien hantaakeiksi, mutta saapahan siitä muutakin tehtyä. Sunnuntaiaamun ratoksi väänsin muutamia silmukkamerkkejä.

Ei sattunut olemaan minkäänlaisia metallisia rinkuloita, joten käytin kylmän rauhallisesti vahanauhaa ja solmuja. Vesiletkun sisällä on pieni pala rullattua kuviopaperia ja puuhelmet oli ainoita helmiä, joissa oli riittävän iso reikä. Tämä oli taas hyvä konsti käyttää jämäpapereita, tosin tässä kyllä kului vain jämiä niistä jämistä.
Ja kun vauhtiin pääsin, tein vielä toisenkin satsin silmukkamerkkejä.

Paha vaan, ettei yksikään kudin tällä hetkellä kaipaa silmukkamerkkejä. Täytyy varmaan aloittaa jotain uutta, tai sitten kuljetella näitä mukana ihan vaan muodon vuoksi, testimielessä.
Teippirullarasia
Vielä yksi rasia. Tämä on tehty tyhjästä pakettiteippirullasta.


Pohja ja kansi on tehty paksusta pahvista. Kaikki pinnat on sitten peitetty Gessolla ja sen päälle purkin ulkoreunoihin sekä kannen ulkopinnalle on läiskitty Gessoa vanhalla luottokortilla. Gesson kuivuttua rasia on maalattu akryylimaaleilla. Kannen hantaaki on nauhan pätkä ja lopuksi vielä liimasin multi-mediumilla timantteja värien vaihtumiskohtiin. Ei oikein tule noita neliöitä timantteja käytettyä, joten sainpahan tässä niitä nyt vähän kulumaan.
Tikkuaskeista taas
Olisihan se pitänyt arvata, ettei se tulitikkuaskipyramidi jäänyt siihen. Kun kerran romppeet oli esillä, oli pakko vaan jatkaa tekemistä. Nyt on sitten tyhjät tulitikkurasiat loppu.

Tästä tuli tällainen hassu kolmella jalalla seisova laatikkohässäkkä. Alakerrassa on kultatussilla maalattuja pikkulaatikoita ja ylhäällä on yksi iso laatikko, jonka seinät on rakennettu paksusta pahvista.


Takapuolella on myös 3 pikkulaatikkoa. Pikkuvetolaatikoissa on nauhanpätkä ja haaraniitti hantaakeina. Ison laatikon kannen saranoina on pätkä nauhaa, jotka on kiinnitetty eyeleteilla.

Myös laatikon sisäpuoli on päällystetty kuviopapereilla.
Robotti ja sen veli (ja serkku)
Tämä robotti nyt kummittelee täällä jatkuvasti. Tässä on nimittäin sen vähän teollisempi pikkuveli. Keskellä sen mahaa lukee: Made in China! Mutta niinhän lähes kaikki teollinen valmistus on nykyään. Aikuisten oikeasti tämä on kyllä tehty kaikenlaisista nippeleistä mitä löytyi työkalupakista, vanhasta rikkinäisestä CD-soittimesta sekä vähän jotain askartelupöydältä.

Ja kun kerran vauhtiin pääsin, niin päätinpä tehdä maalaisserkun samoin tein:

Farkkujen uusi elämä
Siivoilin vaatekaappeja ja nurkkia ja olin viemässä kaikenlaista UFF:in tai vastaavan laatikkoon mutta kun en tiennytkään missä täällä on sellainen vai onko ollenkaan, jäi pussi odottamaan ja…sitten kävi vanhanaikaisesti. Housuista tulikin kassi.


Kaikki mikä pysyy…
… paikoillaan tarpeeksi kauan joutuu ennemmin tai myöhemmin leimatuksi. Viikonloppuna käsittelyyn joutui mustat tennarit.
Ennen:

Ja jälkeen:

Kukat on leimattu akryylimaalilla, joka on kuivuttuaan vedenkestävää. Keskustat on väritetty geelikynillä.
Kalliolle kukkulalle rakennan minä…
Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni Bind-it-all-laatikon mutta kun vihdoin pääsin vauhtiin, siitä tulikin talo.



Pohja, seinät ja kattopalat on leikattu paksusta pahvista. Ne on maalattu ensin akryylimaalilla molemmilta puolilta. Kuivuttuaan ne on leimattu VersaMark Frost -musteella ja embossattu värittömällä kohojauheella. Sitten joka pala on värjätty alkoholimusteilla. Akryylimaali on tehnyt pahvista vähemmän huokoisen, niin ettei alkoholimuste humahda vain sinne pahvin sisään. Alkoholimuste tarttuu myös värittömiin embossattuihin kohtiin, mutta erilailla kun taustalla olevaan pahviin, joten leimatut kuviot tulevan hyvin esiin. Palaset on sitten reijitetty Bind-it-allilla sekä koottu ja punottu yhteen nauhalangalla. Tässä kohtaa on hyvä jos on vähintään kolme kättä, neljä on vielä parempi mutta kahdellakin pärjää just ja just mutta ärräpäitä voi vähän päästä… Katon reunaan on hantaakiksi kiinnitetty haaraniitti ja pätkä palmikoitua nauhalankaa, jonka päässä roikkuu alkoholimusteilla värjätty pahviavain. Tästä oli tarkoitus tulla vaan sellainen laatikko missä voisi säilyttää jotain kivaa, mutta nyt kun tästä tulikin talo, sinne on ehkä ihan pakko tehdä minikirja…
Kristalleja
Voi kun olis kristallikruunu…napsisin siitä kristalleja ja tekisin niistä kaikkea kivaa…Ehkä on parempi, ettei ole kristallikruunua – se saattaisi pian näyttää aika riisutulta. Onneksi on muovia!

Tämä on akryylipisara, joka on taustapuolelta litteä. Leimasin tekstiä Stazon-musteella valkoiselle silkkipaperille, jonka sitten kiinnitin pisaran litteälle puolelle decoupage-lakalla. Kun se oli kuivanut, kastelin paperin yli menevät reunat vesiväripensselillä ja revin ylimääräisen paperin pois. Sitten vielä toinen kerros decoupage-lakkaa päälle.

Tämä on muuten ihan samanlainen, mutta värjäsin pisaran taustan ensin alkoholimusteilla.

Tässä on pelkästään alkoholimustetta. Sen päällä on vielä kerros decoupage-lakkaa, sillä alkoholimuste saattaa reagoida kaikkien iholla olevien mömmöjen kanssa.

Tässä on taustalla Distress Stickles kimalleliimaa, Broken China. Jätin sen yön yli kuivumaan ja laitoin sitten päälle vielä kerroksen Glossy Accentsiä suojaamaan. Kuva ei oikein tuo oikeuttaa tälle. Se on nimittäin luonnossa tosi hienon näköinen, vaikka itse sanonkin.
Rullaati rullaa
Tekaisin tässä yksi päivä tällaisen rannekorun:

Kuviopaperista on leikattu n. 1,5 x 30 cm kokoisia suikaleita, jotka on kierretty tiukalle rullalle cocktailtikun ympärille. Se on helpompaa kun vähän väliä laittaa vähän liimaa liimapuikosta niin ei vahingossa pääse rulla avautumaan. Loppupää on sitten vielä liimattu kunnolla kiinni multi-mediumilla. Rullia on sitten pyöräytetty, cocktailtikku edelleen sen sisällä, VersaMark-musteessa ja embossattu sitten Deep Impressions -kohojauheella (eli siis UTEE:lla). Kun kohojauhe on sulanut, lisää vaan päälle. Kohojauhe tarttuu kuumaan pintaan. Näissä on 3-4 kerrosta. Kun kerroksia alkaa olla useampi, kohojauhe on tosi kuumaa ja jos sen vaan antaa olla, se herkästi valuu klönteiksi, joten rullaa kannattaa pyöritellä cocktailtikun varassa hetken aikaa, jotta se jäähtyy sen verran, ettei se enää valu. Kun kaikki rullat on embossattu, sivelin vielä molempiin päihin decoupage-lakkaa ettei rullat ole heti pilalla, jos sattuu vaikka kesäinen kaatosade yllättää. Sitten vaan rautalangan kanssa väännetty, lisätty lasihelmiä ja ranneketjuun kiinni. Laitoin sitten vielä metallitähden ketjun päähän.
Vielä lisää palasista
Tästä rannekorusta jäi neljä palasta yli ja ne on nyt pyörinyt pöydällä sen verran kauan, että niistä oli pakko tehdä jotain. Tein sitten natsaavan kaulakorun.
