Leimasimien kaiverrusohjeet, osa 2

16.03.2012 at 20:47 (Leimasimien kaivertaminen, Ohjeet, Ohjeet - leimasimien kaivertaminen) (, )

Tällä kertaa kerron pyyhekumien kaivertamisesta. Siinä ei sen kummemmin ole eroa muuhun kaivertamiseen mutta mainitsenpa pari juttua.

Mitä hyvänsä pyyhekumeja voi kaivertaa, tosin kaikki eivät toimi ihan yhtä hyvin. Näistä esim. tuo oranssi on hiukan hankala – siinä on kamalan sitkeä ”kuori” päällä. Tosin kyllä siihenkin kaiverrusterä uppoaa. Parhaimmat pyyhekumi kaivertamiseen on valkoiset muoviset.  Mielestäni kaikkea kannattaa kokeilla. Mustat pyyhekumit on vähän haasteellisia kun niissä ei tahdo lyijykynän jälki näkyä, mutta hyvässä valossa se kyllä näkyy just ja just. En tosin ole vielä kokeillut, mutta ehkäpä sen päälle voisi piirtää viivat valkoisella kynällä tai ehkäpä sellaisella liidulla millä piirretään kankaaseen kaavojen viivat. Täytyy kokeilla.

Jotkut pyyhekumit on valmiiksi kivan muotoisia ja muotoa voi hyvin käyttää hyväkseen kaivertamisessa, kuten tuossa pikkusydämessä, johon kaiversin vain uran keskelle. Jos pyyhekumi on isompi kuin kuvaan tarvitaan, voi ylimääräisen leikata pois ja palasista voi kaivertaa pienen pieniä leimasia.

Sitten hommiin. Jälleen kerran tulostin haluamani kuvat paperille. Tällä kertaa kuvat onkin sanoja. Jäljensin niistä yhden leivinpaperille lyijykynällä.

Leivinpaperi sitten asetetaan lyijykynäpuoli alaspäin pyyhekumille ja hangataan esim. kynnellä, taittoluulla tai vaikka mustetyynyn syrjällä. Kuva siirtyy leimasimeen.

Noin. Siinä se nyt on, ja mukavasti peilikuvana. Kaivertaminen voi alkaa. Valitse sopivan kokoinen terä.

Tässä ei kovin kauaa nokka tuhise kun koko kuva on kaiverrettu.

Sitten on testin vuoro. Töp töp töp, töpötellään mustetta.

Vasemmalla on laser printti, oikealla ”koevedos”.

Pienen säätämisen jälkeen, ylimmäinen ”help” on se valmis leimasin. Uskon nyt saavani tarvittaessa apua!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: