Kierrätetty korttikirja

07.06.2014 at 14:09 (Art journal, Bind-it-all, Kierrätys ja tuunaus, Minikirjat) (, , )

Olen tehnyt ennenkin kirjoja vanhoista onnittelukorteista, mutta näitä kortteja kun kertyy vähän päästä lisää, niin päätinpä tehdä taas muutaman. Nämä on tehty niin, että tehdasvalmisteisista korteista on leikattu sivuiksi kuvapuolet ja ne on koottu kirjaksi Bind-it-allilla. Kannet on tehty korteista jääneista taustapuolista, jotka on päällystetty molemmin puolin kuviopaperilla.

Ne korttien kuvapuolien taustat, joissa oli jotain kirjoitusta tai jotain muuta, on peitettu kuviopapereilla. Ajatuksena näissä kirjoissa siis on se, että kortin kuva on täällä vaan koristeena ja kaikki kirjoittaminen tehdään vasemmalla puolella. Aivan mainiota muuten vasureille koska kierresidottuun kirjaan on vasureiden todella hankala kirjoittaa oikean puolen sivulle. Olen valinnut näihin kirjoihin vain oikein kivoja/nättejä/hauskoja kortteja. Sellaisia siis, jotka haluan säilyttää. Näissä kirjoissa ne nyt säilyy hyvin.

Tämä toinen kirja on tehty aivan samoin mutta kortit on enemmäkseen neliöitä.

Jotkut taustapuolet on peitetty paperin suikaleilla, jotkut on peitettu kokonaan.

Ja vielä kolmas kirja samaan hengenvetoon. Tämä on sidottu saranarenkailla ja tässä on vain joulukortteja. Kantena on kuviokartonkia.

Sisuksista löytyy kaiken kokoisia joulukortteja ja idea on sama, eli journalin-kirjoitus tapahtuu sivun vasemmalle puolelle ja kuvat jää koristeeksi.

kestolinkki 1 kommentti

Musiikkitalo

25.06.2009 at 10:55 (Bind-it-all, Minikirjat)

Tein tässä huvikseni vaihteeksi laulukirjan, tällä kertaa talon mallisen. Se on sidottu Bind-it-allilla.

Sivu 1: Men at Work: I can see it in your eyes

Sivu 2: Kraftwerk: The Robots

Sivu 3: Nik Kershaw: You don’t have to be the Sun

Sivu 4: Noel Harrison: The Windmills of Your Mind

Sivu 5: Landscape: From the Tea-rooms of Mars to the Hell-holes of Uranus

Sivu 6: Lightning Seeds: The Life of Riley

Sivu 7: Albert Hammond: It Never Rains in California

Sivu 8: The Kinks: Supersonic Rocket Ship

Sivu 9: Kraftwerk: Autobahn

Sivu 10: Dido: Take my Hand

Sivu 11: Sting: Be Still my Beating Heart

Sivu 12: Captain Sensible: Crazy Fish
Ikkunassa oleva kirjoitus näkyy vähän huonosti. Siinä lukee: The crazy fish swimming past my window make is all worth while with the bubbles that they blow.

Sivu 13: The Police: Walking on the Moon

Sivu 14: Smiths: Some Girls are Bigger than Others

Sivu 15: The Kinks: Skin & Bone

Sivu 16: The B-52s: Song for a Future Generation

kestolinkki 2 kommenttia

BIA-kirjavaihto – kansi

19.12.2008 at 20:45 (Bind-it-all, Minikirjat, Swapit)

No niin, sain nyt kirjavaihdon sivuille kannetkin valmiiksi. Kun aloitimme,  oli puhetta muistaakseni 8-10 sivusta, siitä se taisi venähtää kahteentoista ja sitten pariinkymmeneen. Näitä sivuja oli loppujen lopuksi niin paksu pino, ettei niitä meinannut saada millään ilveellä yhdeksi kirjaksi. Oli pakko hajoittaa pino ja tehdä kahdesti aukeava, joka sekin kyllä vähän pursuilee liitoksissaan.

Pahviset kannet on päällystetty kuviopaperilla ja Bind-it-all sidonta on molemmissa päissä. Lisähaasteena kansissa oli Täti Punaisen kanssa sopimamme juttu, että molemmat käyttää kansissaan toisen lähettämiä juttuja, mitä ne sitten onkaan. No, Täti Punainen lähetti joitain leimattuja kuvia. Valitsin niistä nämä siilit, jotka väritin puuväreillä ja liimasin Fragments-palikoihin, jotka sitten liimasin kansiin. Pari leppäkerttua oli omasta takaa, jotka mielestäni sopivat siilien kanssa loistavasti, ja pisteenä iin päällä on pari puista leppistä.

Että tällainen tapaus. Kiitokset vielä Täti Punaiselle mahtavasti vaihtosta!

kestolinkki Jätä kommentti

Satakieli

08.12.2008 at 21:01 (Bind-it-all, Minikirjat)

Jouluhössötys kun alkaa joka vuosi aina vaan aikaisemmin niin yleensä tässä vaiheessa olen jo korvia myöten täynnä. Terapiaksi teen sitten jotain aivan muuta. Viikonloppuna tein pienen kirjan. Sen inspiraationa on Julee Cruisen laulu the Nightingale. Kirja on 10 x 10 cm ja sen kansina on muovikalvo. Musteina on vain Distress Inkin musteita sekä VersaFinea ja muovikannessa Stazonia. Ainoastaan laulun sanat sekä kannessa linnun nokassa oleva pieni sydän on leikattu ja liimattu, kaikki muu on leimattu tai töpötelty musteilla. Kirja on sidottu Bind-it-allilla. Kuvia klikkaamalla näet ne suurempana.

kestolinkki 6 kommenttia

CD-kirja

26.08.2008 at 15:39 (Bind-it-all, Minikirjat)

Tekaisin viikonloppuna hauskan CD-kirjan. Sivut on vanhoja CD:eitä ja inspiraatio sekä tekstit on tullut Brian Andreaksen kirjasta Story People. Se on aivan loistava inspiraation lähde monenlaisiin askarteluihin.


1. aukeaman teksti: ”She told me once that the year she went to England she painted all her buttons yellow so she would remember what the sun felt like.”


2. aukeaman teksti: ”The first time her laughter unfurled its wings in the wind, we knew that the world would never be the same.”


3. aukeaman teksti: ”When I first discovered the moon, he said, I gave it a different name. But everyone kept calling it the moon. The real name never caught on.”


4. aukeaman teksti: ”For a long time, she flew only when she thought no one else was watching.”


5. aukeaman teksti: ”Are you a princess? I said & she said I’m much more than a princess but you don’t have a name for it yet here on earth.”


6. aukeaman teksti: ”The first time I played golf, I had the most fun throwing bread to the
goldfish in the pro shop. It made as much sense as anything else.”

CD:t on ensin leikattu. Niistä on leikattu ohut palanen reunasta, jotta sidonta onnistuu paremmin. Leikkaaminen onnistuu tavallisilla saksilla mutta helpottuu kun CD:n ensin kuumentaa joko kuumailmapuhaltimella tai juoksevan kuuman veden alla.

Kaikki paperit on saatu Junipan blogi candystä (kiitos vielä Junipa!). Ne on liimattu CD:eiden päälle tavallisella valkoisella liimalla (PVA), joka on sivelty CD:eille siveltimellä. Liiman kuivuttua paperit on leikattu CD:eiden reunoja myöten irti. Kaikki sivut on koristeltu leimasimin, mustein, geeli- ja kimallekynillä. Lopuksi CD-sivut on sidottu Bind-it-allilla ja siihen on käytetty yhden tuuman kierrettä. Bind-it-all leikkaa CD:eitä ihan vaivatta, vähän enemmän ruista tarvitaan vaan ranteeseen.

kestolinkki 6 kommenttia

Itämainen kirja ja kevätkirja-vaihto

08.02.2008 at 17:54 (Bind-it-all, Minikirjat, Swapit)

Osallistuin jokin aika sitten sellaiseen vaihtoon, jossa jokainen osallistuja teki jokaiselle osallistujalle sivun kirjaan. Aihe oli itämainen. Omasta kirjastani tuli tällainen, se on 10 x 10 cm kokoinen.

kirja1

kirja2

kirja3

kirja4

kirja5

kirja6

kirja7

kirja8

Itse olen siis tästä tehnyt kannet ja ensimmäisen sivun molemmat puolet. Muut sivut ovat muiden swappilaisten tekemiä. Jokainen raapusti vielä nimensä pieneen tagiin,  jotka roikkuvat nyt kierteissä. Aika hieno, vai mitä?

Ja tästäpä tuli mieleen, että mahtaisikohan joitakuita kiinnostaa osallistua samantapaiseen vaihtoon? Idea olisi siis se, että jokainen osallistuja päättää itse tykönään minkä kokoisen ja muotoisen kirjan haluaa tehdä ja leikkaa sitten sellaiset sivut kaikille osallistujille. Sivut lähetetään sitten kaikki minulle palautuskuoren kera, jossa on riittävästi merkkejä. Täällä jaan sitten jokaisen palautuskuoreen sivun jokaiselta ja lähetän ne takaisin kaikille. Jokaisella on nyt siis sivu jokaisen kirjaan ja nämä saattavat vaihdella koiltaan ja muodoiltaan. Kun sivut on tehty, ne lähetetään taas palautuskuoren kera takaisin minulle ja minä puolestani jaan tällä kertaa jokaiselle ne omat sivut takaisin. Jokainen halutessaan tekee myös itse omaan kirjaansa sivun, sekä tietysti kannet sekä sitoo oman kirjansa.

Kirjan kokoa ja muotoa suunnitellessa kannattaa siis myös suunnitella se, miten kirja sidotaan. Se voi olla esimerkiksi helposti saranarenkailla koossa, taikka nauhalla tai haaraniiteillä. Se voi olla tietysti vaikka Bind-it-allilla, kuten tuo yllä oleva kirja. Yksi vaihtoehto on käyttää haitarisidontaa tai tehdä koptinen kirja. Vaihtoehtoja on paljon ja kaikki käy kunhan se vaan on sellainen, että sen voi tehdä irtosivuista. Kirjan koko voisi olla vaikka maksimissan A5 – ideana on siis minikirja. Jokainen osallistuja laittaa kirjan mukana vielä ohjeita tarvittaessa (esim. onko kirja vaakatasossa vai pystymallinen, koristellaanko yksi vai molemmat puolet, pitääkö jättää tyhjää tilaa jonnekin sidontaa varten, jne).

Sivut saa koristella mielensä mukaan ja kaikki tekniikat on käytettävissä. Ajattelin, että tähän vuodenaikaan sopisi vaikka kevät aiheeksi. Vähintään 6 osallistujaa, maksimissaan mahtuu mukaan vaikkapa 10 (ja minä olen näistä siis yksi, eli 5-9 vielä mukaan). Aikataulu tehdään väljäksi, niin ettei kenenkään tarvitse hötkyillä, sillä tässä on kuitenkin aika paljon tekemistä.  

Jos kiinnostaa, osallistu jättämällä kommentti tähän viestiin, tai lähetä sähköpostia sari @ finnstamper. com.

EDIT: Kaisuliina ehdotti, että jokainen päättäisi oman kirjansa teeman itse. Muutetaan ohjeita sen verran, jos tämä vaan sopii kaikille jo tähän ilmoittautuneille.

Vaihto on nyt täynnä!

1.Sari
2.Manssu
3.Junipa
4.Sannika
5.Kaisuliina
6.Vikke
7.Maissi
8.Taijuska

kestolinkki 24 kommenttia

Bind-it-all ohjeet

06.02.2008 at 15:22 (Bind-it-all, Ohjeet, Ohjeet - Bind-it-all) ()

Tässäpä tulee vaihteeksi vähän ohjeistusta. Bind-it-allista tällä kertaa.

Bind-it-all in piskuinen mutta siinä on potkua kuin muulissa. Ennen aloittamista vedetään koneen perässä oleva jalka ulos – se pitää koneen vakaampana. Säilytyksen ajaksi sen voi taas työntää koneen alle.

Koneen sivussa on pieni vipu, josta säädetään sen mukaan millaisia sivuja leikataan.
A. Vapaalla kädellä leikatessa (tai oikeastaan silmämääräisesti leikatessa) käytetään tätä kohtaa. Silloin paperin tai kartongin voi asettaa leikkauskoloseen mihin kohtaan vain.
B. Jatkuva leikkaus. Tätä käytetään kun leikataan yli 7,5 cm levyisiä sivuja. Silloin leikataan ensin koneen leveydeltä kertaalleen, sitten toisella kerralla toiseksi viimeinen leikkausreikä laitetaan koneen vivussa olevaan pieneen nipukkaan, joka mahtuu leikkausreikään ja takaa sen, että muut leikkauskerrat tuottavat reikiä samanlaisin välein koko ajan.
C. Kannet. Tätä asetusta käytetään kun leikataan reiät kanteen, joka on leveämpi kuin sisäsivut.
D. Sisäsivut. Tätä asetusta käytetään kun sisäsivut on leikattu kansia kapeammiksi.

Teen tässä pikkuista kirjaa, joka on sen verran kapea, ettei ole väliä minkä asetuksen koneen sivusta laittaa. Sivut kun eivät yletä sinne reunaan asti kuitenkaan. Asetin nipun sivuja silmämääräisesti keskelle konetta ja sitten vain painetaan hantaakista ja leikataan reiät.

Näin. Tämä toistetaan niin monta kertaa että kaikki sivut on reijitetty.

Kannet tähän pikkukirjaan päällystin paksusta pahvista. Kannet on vähän leveämmät kuin sisäsivut mutta kansikin on vielä niin kapea, että se mahtuu koneeseen ihan vain silmäpelillä. Koneessa on keskikohta merkattu, joten sitä voi käyttää apuna. Kone leikkaa paksun pahvinkin helposti.

Kierteitä tarvitaan niin monta ”koukkua” kun on reikiä kirjassa. Tässä siis 6. Kierteet leikattaan metallilankaleikkureilla sopivan mittaiseksi.

Sitten sivut ja kannet laitetaan kierteeseen. Ne on hyvä laittaa seuraavassa järjestyksessä: Ensin takakansi, sitten etukansi (kansien oikeat puolet on vastakkain) ja lopuksi sivut. Tässä järjestyksessä kierteiden saumakohta jää takakannen sisäpuolelle.

Seuraavaksi valitaan kierteiden laittamista varten sopivan kokoinen ”kierreavain”. Tämä tulee koneen mukana. Nipusta valitaan oikea koko, tässä käytin puolen tuuman kierrettä. Kierteiden paksuudet on selvästi merkattu ”avaimiin” mutta jos joskus sattuu kierteiden pätkiä pyörimään nurkissa, etkä tiedä minkä paksuisia ne on, ne voi asettaa ”avaimessa”  olevan kuvan päälle ja etsiä siten oikean koon.

”Kierreavain” asetaan nyt kierteiden sulkemisvälikköön koneessa ja pyöritetään sen reunassa olevasta ruuvista, kunnes välikkö on napakka avaimen ollessa sen välissä.

Kun kierteidensulkemisvälikkö on asetettu oikean levyiseksi, kirja asetetaan välikköön kierteet edellä.

Kirjasta pidetään toisella kädellä kiinni ja painetaan koneen hantakista kunnes kierteet sulkeutuvat. Sormet kannattaa pitää väliköstä pois, ettei ne liiskaannu.

Tadaa!

Ja tällainen pikku-söpöläinen siitä tuli.

Tässä näkyy vielä (just ja just) miten kierteiden saumakohta jää takakannen sisäpuolelle.

Aika ajoin on hyvä muistaa tyhjentää koneen sivussa oleva roskis.

kestolinkki 6 kommenttia

Bind-it-all

17.01.2008 at 20:23 (Bind-it-all, kalenterit, Uutuudet)

Lisäsin juuri sivuille uuden tuotteen: Bind-it-all-laitteen. Tämä pieni (mutta pippurinen) laite leikkaa reiät kirjoihin ja kiinnittää kierresidonnan. Tällä laitteella teet näppärästi ammattimaisen näköisiä albumeita, kirjoja, vihkoja, kalentereita ym. ym. Laite on pieni mutta sillä voi leikata reiät kaiken levyisiin sivuihin eikä leikkaamiseen tarvita pahemmin voimia. Useita sivuja voi leikata vaivattomasti kerralla ja laite leikkaa jopa CD-levyjä. Ajatelkaa, kaikista nurkissa pyörivistä CD-levyistä voikin nyt tehdä CD-kirjoja!

bia

Laite on helppokäyttöinen mutta yritän kuitenkin saada tänne lähipäivinä yksityiskohtaisempia ohjeita. Tällä hetkellä varastossa on vain tuuman kokoisia kierteitä, mutta muitakin (pienempiä) kierteitä on tulossa lähiaikoina. Metallisten kierteiden sijasta voi sitomiseen käyttää myös vaikkapa nauhaa. Eikä tällä laitteella aina tarvitse kirjoja tehdä. Laitteella pahviin leikattuihin reikiin voi sitoa nauhaa ja rakentaa pieniä rasioita.

Olen itse leikkinyt tällä pikkuaarteella kesästä lähtien ja olen täysin myyty. Tässä malliksi vaihteeksi kalenteri. Toinen puolisko pyysi kalenteria, johon mahtuu vähän kirjoittamaankin ja aiheeksi hän pyysi koiria. Selvä:

kalenteri1

kalenteri2

kalenteri3

kalenteri4

kestolinkki 4 kommenttia