Onko nämä nyt niitä pääsiäistipuja?

09.04.2014 at 11:42 (Pääsiäiskortit, Sekalaiset) (, , )

Pöllöt (1, 2, 3, 4) on leimattu VersaFinen Onyx Black -musteella valkoiselle kartongille, väritetty ja leikattu irti. Kaikkien jalat on myös leikattu pois. Värikkäistä klemmareista on taiteltu jalat ja ne on kiinnitetty teipillä takapuolelle.

Pöllöt järjestäytyivät nopsasti pituusjonoon.

Kevään ensimmäistä ötökkää ihmeteltiin porukalla.

kestolinkki 4 kommenttia

Eteisen taulu

27.12.2013 at 11:48 (Sekalaiset) (, , )

Meillä on vuosikausia ollut eteisen seinällä taulu, jossa on ihan kiva leimattu kuva. Olen sen leimannut joskus lähes 20 vuotta sitten, yhdellä ensimmäisistä leimasimistani. Se on ihan kiva – leimattu ja embossattu ja sitten väritetty, mutta siinä ei ole mitään erityistä. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi laittaa siihen tauluun uusi kuva. Ja nyt vihkoin sen tein.

Tausta on tehty levittämällä akryylimaaleja luottokortin syrjällä. Jokainen väri on annettu kuivua, ennen kuin seuraava on laitettu. Sitten on vähän roiskittu mustaa akryylimaalia sekä kultaista, kimaltavaa mica-vesiväriä. Kirjansivusta on leikattu palloja, jotka on liimattu taustalle ja niihin on piirretty mustalla ja valkoisella tussilla. Tästä tuli mukava väripilkku pimeän eteisen piristykseksi.

kestolinkki 2 kommenttia

Ohjeet – helmipuu

08.12.2013 at 20:01 (Ohjeet - Helmipuu, Sekalaiset) (, , )

Ei siis helmikuu, vaan -puu. Tein näitä viime jouluna ja nyt päätin käyttää vielä kaikki loputkin rautalangat. Helmipuun tekeminen on kivaa ja suhteellisen nopeaa ja tulos on minusta ainakin tosi kiva. Tähän voi käyttää mitä vain ohuehkoa rautalankaa mutta tietty värilliset on kivoimpia. Helmiksi käy samoin mitkä vain helmet; isot, pienet, muoviset, lasiset, ja muutkin pikku-tilpehöörit kuten napit.

Näin se käy: Ensin rautalanka leikataan n. 30 cm pätkiin. Näitä pätkiä tarvitaan vähintään 24 kpl.

Sitten otetaan helmi ja yksi rautalankapätkä, helmi laitetaan rautalankaan, se taitetaan puoliksi ja kierretään n. 1-2 cm. Kaikki rautalankapätkät tehdään samoin. Pieniä helmiä voi laittaa useampia, vaikka 3 tai oikein pieniä 5. Ihan miten itse haluaa. Itse käytin tässä sinisiä tähden muotoisia muovihelmiä.

Nyt otetaan kolme äsken kierrettyä rautalankaa ja ne kierretää yhdessä suunnilleen siitä kohtaa mihin kierteet loppui, eli n. 1-2 cm päästä. Näitä kolmen nippuja tulee 9.

Sitten otetaan kolme kolmen nippua ja ne taas kierretään samalla tavalla, siitä kohtaa mihin kierteen loppuu ja kierretään noin 2 cm. Näitä kolmen nippuja tulee 3 kpl.

Sitten nämä kolme nippua kierretään yhteen taas samalla tavalla siitä kohtaa mihin kierteet loppuu ja niitä kierretään noin 2 cm.

Nyt itse puu on valmis. Mutta se tarvitsee vielä juuret ja niiden varassa se pysyy pystyssä. Siitä kohtaa mihin kierteet puun rungossa loppuu otetaan pieniä nippuja rautalankaa kerralla ja ja kierretään vähän matkaa. Sitten se jaetaan puoliksi tai kolmeen osaan ja ne taas kierretään. Näin jatkaan kunnes kaikki rungossa oleva rautalanka on kierretty. Tässä vaiheessa ei enää tarvitse laskea rautalankoja vaan voi mennä  ihan mutu-tuntumalla. Juuret voi olla paksuja, ohuita, monihaaraisia tai niissä voi olla vaikka vain yksi haara. Juuret sitten taivutellaan niin, että ne on nätisti ja suhteellisen tasaisesti ja niin, että puu pysyy pystyssä. Leikkureilla voi leikata rautalangan päät tasaisiksi.

Sitten vielä puun oksat taivutallaan niin, että ne on myöskin tasaisesti ja nätisti. Ensin taivutellaan kolme paksumpaa oksaa rungossa niin, että ne vähän leviää sivuille. Niiden päissä olevat kolme oksaa levitetään sitten ja lopuksi näiden päissä olevat kolme oksaa.

Tällainen puu tulee 24 rautalankapätkästä. Sen voi ihan hyvin tehdä myös niin, että lopuksi tulee 4 nippua. Tämän enempää en ole kokeillut tehdä mutta ajattelin, että jos tekee vielä enemmän niin sitten rautalankapätkät voisi olla vähän pidempiä, vaikka 40 cm.

Tässä sinisessä puussa on kukkina 5 sinistä lasihelmeä.

Liilassa puussa on liilanvärisiä akryylihelmiä.

Kullanvärisessä puussa on kukkina 3 kirjavaa lasihelmeä.

Tässä punaisessa puussa on rungossa 4 oksaa, joten se on paksumpi ja oksisto on tuuheampi. Kukkina on kirkkaita akryylihelmiä.

kestolinkki 4 kommenttia

Rikkinäinen sompa

19.07.2013 at 18:48 (Kierrätys ja tuunaus, Sekalaiset) (, , , )

Siivoilin autotallia ja käsiin osui pari talvea sitten rikki mennyt lumikenkäilysauvojen sompa. Se oli jo lentämässä roskiin kun huomasin, että heiiii…

…Niin siitä tuli tällainen pieni taulu. Reunoille on kierretty paperinarua. Keskelle on leikattu pahvilaatikosta ympyrä, johon on laitettu ensin gessoa ja sitten akryylimaaleja. Suttupapereille on leimattu ympyröitä ja ne on leikattu irti ja liimattu pahviympyrälle ja piirrusteltu sitten mustalla tussilla ja valkoisella geelikynällä. Siitä tuli mielestäni ihan pirtsakka. Varsinkin nuo ristiin menevät narut on kivoja – vähän tuollaisia ’uuskelttiläisiä’.

kestolinkki 5 kommenttia

Laatikkoukko

01.07.2013 at 16:27 (Kierrätys ja tuunaus, Sekalaiset) (, )

Teinpäs tällaisen laatikkoukon. Pieneen laatikkoon on leikattu aukko keskelle, laatikko on päällystetty vanhan kirjan sivuilla ja maalattu sitten gessolla ja suhrittu vähän mustalla maalilla. Laatikon sisäpuoli on kokonaan maalattu mustalla akryylimaalilla. Ukon pää on tehty massasta ja maalattu akryylimaaleilla. Sen kaula on jäätelötikku, joka on päällystetty kirjan sivuilla. Katolla oleva teksti on leimattu paperinpaloille, jotka on sitten liimattu nuppineuloihin. Jalat on pikkuisia lankarullia, joiden ympärille on liimattu kirjan sivuja.

Oh, man! This sucked! osui eteen keskelle aivan täysin vahingossa!!

kestolinkki 2 kommenttia

Ruukkukukka

26.06.2013 at 15:28 (Sekalaiset) (, )

Viherpeukalo ei ole parhaimpia ominaisuuksiani. Kankaiset ja paperiset kukat kestävät hengissä pidempään.

Kukka on leimattu VersaFinen Onyx Black -musteella valkoiselle kartongille neljä kertaa. Kaksi niistä on leikattu irti kokonaisina, yhdestä keskusta ja joka toinen terälehti ja viimeisestä vain pyöreä keskusta. Nämä on sitten väritetty tusseilla.

Grillitikun ympärille on kiepautettu vihreää virkkauslankaa. Lehdet on tehty kukkien poisleikatuista terälehdistä ja ne on väritetty vihreiksi ja teipattu kaksi terälehteä yhteen. Näitä kahden lehden satseja on kaksi. Ne on liimattu varren molemmin puolin ja varmuuden vuoksi, plus näön vuoksi, vihreää virkkauslankaa on kiepautettu ristiin lehtien ympäri. Varren yläpäähän on kiinnitetty kokonaiset kukat molemmin puolin vartta (väritetyt puolet eteenpäin molemmissa). Se missä on vain joka toinen terälehti jäljellä on sitten seuraavaksi liimattu päälle kohotarroilla ja viimeiksi pikkuinen keskustaympyrä myöskin kohotarroilla.

Kukka on sitten ”istutettu” pieneen ruukkuun, johon on laitettu hiekkaa päälle. Tämän ei pitäisi kovillakaan helteillä nuutua!

kestolinkki Jätä kommentti

Kukkataulu

22.05.2013 at 14:51 (Kierrätys ja tuunaus, Sekalaiset) (, , , )

Päätin jokin aika sitten, että olisi vihdoinkin aika saada jotain omia töitä seinälle. Tämä on nyt toinen taulu. Ajatuksena oli, että kaikki olisi  jollakin lailla kierrätysmateriaaleista tehty. Edellinen oli styroksin palasesta, tämä on pahvista – vanhasta pahvilaatikosta leikattu.

Pahvinpalanen on ensin kauttaaltaan sivelty gesson peittoon, sitten maalia sinne tänne (sormilla, ei pensselillä). Sabluunoilla on sitten tehty kuvia sinne tänne. Printti on tehty siirtotekniikalla, eli sopivaan kohtaan pahvia on sivelty multi-mediumia, sen päälle on liimattu vanhasta puhelinluettelosta revitty palanen ja se on hangattu kiinni oikein kunnolla ja revitty sitten irti. Paperi lähtee irti mutta teksti jää. Tosin peilikuvana mikä on ihan OK, sillä kukas sitä kaiken maailman Matti Meikäläisten puhelinnumeroita haluaa tuijottaa. Lopuksi sitten vanhasta kirjasta on leikattu kukkaa varten pallo ja terälehdet – ihan vaan vapaalla kädellä ja saksilla – ja ne on liimattu pahville ja reinoihin on piirrelty mustalla tussilla.

kestolinkki Jätä kommentti

Seinälle laitettava

13.04.2013 at 19:31 (Kierrätys ja tuunaus, Sekalaiset) (, , )

Kummallista kun lähes koko ajan jotain tekee ja kuitenkaan yhtään omatekemään juttua ei ole kotona seinällä. Noh, päätin tehdä asialle jotain. Päätin myös, että jokainen ”juttu” on tehty enemmän tai vähemmän kierrätysmateriaaleista. Ensimmäinen seinälle laitettava juttu on maalattu jossain pakkauksessa olleelle styroksipalalle. Sille on ensin maalattu monta kerrosta gessoa ja sen jälkeen akryylimaaleja. Taloleimasin on Craft Stamperista.

kestolinkki 3 kommenttia

« Previous page