Softis-ATC
Tein pitkästä aikaa näitä softiskuvio-kortteja. Kartongille liimataan ensin softiskuvioita ja niiden sekä kartongin päälle sivellään kerros gessoa. Sen kuivuttua kerros akryylimaalia ja kun sekin on kuivunut, leimataan jokin kuvio. Sellaiset ei-mitään esittävät leimasimet käy tähän parhaiten ja se leimakuva jää vain koholla olevien softiksien päälle. Näissä on käytetty pallokuviota ja Crafters-mustetta.
2011
Tein vihdoinkin kalenterin tälle vuodelle. Ehdin sentään ennen tammikuun loppua.
Sivut ja kannet on kartongista, kalenteriruudukko ja sen tiedot on leimattu Distress Inkin mustalla ja viivoilla on leimattu vastakkaisen sivun viivat. Laitoin molemmat viivat akryylipalalle allekkain, niin sain ne leimattu puolet nopeammin. Sunnuntait ja pyhät on merkattu punaisella pallolla. Ajattelin aluksi, että tässähän menee ikä ja terveys noiden numeroiden kanssa, mutta aika nopeasti ne itse asiassa saa leimattua. Katsoin toisesta kalenterista joka kuun ensimmäisen päivän viikonpäivän ja sen jälkeen vaan paukuttelin kaikki numerot vuoron perään; kakkoset joka sivulle, sitten kolmoset jne.
Kartonkipalasille sivun reunaan leimasin vielä kuukaudet niin, että ne löytyy helposti, ja ne on leimattu myös kartonkipalasen toiselle puolelle. Leimasin omituisesti kolme kirjainta vain kuukausista. En ole koskaan hoksannut, että niistä tulee hauskoja sanoja, kuten hel, huh, hei, syy ja paras vimppana, jou.
Joka sivulla on vielä koristeena lintu tai joku muu etninen eläin.
Pupulla taitaa olla jo kesälomat mielessä kun se niin tutkii…
Puupallokorvikset
Kierittelin erikokoisia puupalloja Brilliance-musteissa ja päälle on sivelty multi-mediumia. Joissakin on koristeena Stickles-kimalleliimaa ja Enamel Accentsia.
Pupulle kaveri
Pupu tarvitsi kaverin. Tämä, vaikka valkoinen onkin, puolestaan ei näytä muumiolta.
Pitääkö vääntää rautalangasta?
Saanko esitellä, uusi kamuni! Pupulla on rautalangasta väännetty luuranko, joka on päällystetty villalangalla. Vähän se näyttää muumiolta, mutta mitäs me pienistä.
E niinkuin…
Tässä vielä yksi väsäily välilevyistä. Kaksi E-alkuista tytteliä sai riipuksen ja avaimenperän.