Kirjavaihto – siivet (2)
Kaisuliinan aihe kirjavaihdossa oli myöskin siivet, kuten oli Vikelläkin. Oli ihan pakko tehdä siipiveikkoja kun ensimmäiseen siipisivuun jo tuli keijuja ja lintuja 😉
Tuo tekstinpätkä muuten on Cole Porterin laulusta Just one of those things. Jäi näköjään nimi laittamatta tuohon.
Kirjavaihto – linnuntalo
Kirjavaihdossa Junipan aihe oli linnuntalo. Sivut olivat hauskasti eri kokoisia (ja jaoin ne sokkona osallistujille) ja oheissa oli, että koloja ja reikiäkin saa tehdä. Selvä. Tällaisia asukkaita tein taloon:
Junipan kirja löytyy täältä.
Kirjavaihto – partly human
Kirjavaihdossa Sannikan aihe oli hauska: partly human. Ei ollut puhetta siitä miten suuri osa piti olla ihmistä, joten toivottavasti napa oli tarpeeksi 😉 Tässä Sannikalle tekemäni sivut:
Sannikan kirja löytyy täältä.
Kirjavaihto – by the sea
Kirjavaihdon Maissin kirjan aiheena oli by the sea. Tein Maissille tällaiset sivut:
Näistä tuli meikäläiselle aika outoja, vähän leimattuja sivuja. Tuohon rantsuhiekaan olen kuitenkin aika tyytyväinen. Se on antique linen -väristä Distress kohojauhetta ja se on mielestäni ihan hiekan näköistä ja tuntuista.
Maissin koko kirja löytyy täältä.
Kirjavaihto – perhonen
Taijuskan aihe kirjavaihdossa oli perhonen. Sivun lisäksi oli käytettävänä tagi sekä toivomuksena loru tai runo. Tein Taijuskalle tällaiset sivut:
Ja täältä löytyy Taijuskan kirja kokonaisuudessaan.
Kirjavaihto – vesi
Manssun kirjan aiheena oli vesi ja kirjan muoto oli hauska ympyrä. Tässäpä tekemäni sivut:
Minulla oli jo ihan järkevä, vähän kesympi suunnitelma tuosta ensimmäisestä sivusta mutta juuri ennen kun aloitin sen tekemisen tein vielä jotain hommia ja kuuntelin samalla Edie Brickellin albumia Shooting rubberbands at the stars (aivan loistava albumi muuten!) ja hups, suunnitelmat menivät ulos ikkunasta ja teinkin tuon tyypin pulikoimassa vedessä. Olin kieltämättä vähän hermostunut siitä mitä Manssu siitä mahtaa ajatella, mutta onnekseni Manssu onkin aivan yli-ihastunut siihen. Jee. Täällä on Manssun koko kirja.
Kirjavaihto – siivet
Kirjavaihdon idea siis oli se, että jokainen osallistuja keksii itse aiheen, kirjan koon ja muodon. Viken kirjan aiheena oli siivet ja tein siihen tällaiset sivut:
Viken koko kirja löytyy täältä.
Kirjavaihto – celestial
FinnStamperin blogin järjestämä ensimmäinen kirjavaihto alkaa olla ollutta ja mennyttä. Sivut ovat varmaan ainakin suurelle osalle osallistujista saapuneet tänään. Mielestäni vaihto onnistui aivan mainiosti ja alan tässä purkaa sen satoa. Ensimmäisenä oma kirjani, jonka aiheeksi valitsin ’Celestial’. Kaikki aurinkoihin, kuihin, tähtiin, planeettoihin jne. liiittyvä siis. Kirjastani tuli tosi hieno ja tykkään kaikista saamistani sivuista. Katsokaa:
Sidoin kirjan saranarenkailla. Kannet on tehty muovista, jonka olin heittämässä roskiin. Se oli keittiöveitsipaketti edellisessä elämässä. Leimasin auringon Stazon-musteella etupuolelle ja väritin taustan alkoholimusteilla. ’Celestial’ on ääriviivatarroista. Muovikannen jälkeen seuraava sivu on valkoinen sivu, jotta kansi näkyy kunnolla. Valkoisen sivun takapuolelle kirjoitin sitten kaikkien tekijöiden nimet ja blogit, jotta vielä mummonakin muistan.
Ja sitten saamani sivut, ilman sen kummempaa järjestystä. Ensimmäisenä Manssun sivut:
Ja sitten Viken:
Sannikan:
Junipan:
Kaisuliinan:
Taijuskan:
Maissin:
Ja vielä omat sivuni:
Ja koska etukansi oli muovia, oli takakanneksikin tultava muovia, jonka myöskin värjäsin alkoholimusteilla. Olin laittamassa sen taakse sitten vielä valkoisen sivun, kuten tein etukannelle, mutta leimasinkin vähän tähtiä. Ja siihen jäi sitten sen sivun toinen puoli vielä koristeltavaksi. Ajattelin laittaa siihen vain ’The End’, mutta muutinkin vähän mieltäni:
Kuten näkyy, eikö olekin aivan mahtava kirja? Kiitos kaikille teille, jotka teitte tähän aivan mainiot sivut! Ja pysykää kuulolla, lisää mainioita sivuja tulossa…